Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Pukeutuminen

Lämpimimpiä kesäpäiviä ja lyhyitä matkoja lukuun ottamatta Suomessa joutuu kiinnittämään melko paljon huomiota pyöräilypukeutumiseen. Esim. Turun Ladun pyöräilijöiden tiistaipyöräilyt eivät kesällä vaadi pukeutumiselta mitään erityistä. Pidemmillä matkollla siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Oikeanlaisessa vaatetuksessa pyöräilyn harrastaminen onkin huomattavasti mukavampaa.

Yleistä

Yleensä pyöräillessä vauhti on suhteellisen kova, joten ilmanvastuksen tulisi olla mahdollisimman alhainen ja toisekseen vaatteiden tulisi olla tuulenpitäviä. Näin vältetään vaatteiden lepattamista, päästään vauhdikkaasti eteenpäin ja elimistö pysyy lämpimänä. Hiostavia ja kostuvia vaatteita pyritään välttämään. Pyöräillessä suositaan siis ihonmyötäisiä ja tuulenpitäviä moderneja keinokuituisia asusteita – näitä ovat tiheään ommellut trikoot ja paidat sekä tuulenpitävällä kalvolla varustetut vaatteet. Puuvillaiset tai liian väljät vaatteet eivät toimi pidemmillä matkoilla. Kerrospukeutuminen on valttia samoin kuin muussa urheilussa ja liikunnassa. Olosuhteiden mukaan vaatekerroksia lisätään tarvittaessa. Pyöräilyyn suunniteltuja vaatteita on nykyään markkinoilla runsaasti.

Pyöräilyhousut

Pyöräillessä suuri osa painosta välittyy takamuksen kautta satulaan, joten pyöräillessä kannattaa ehdottomasti käyttää takamuksesta pehmustettuja pyöräilyhousuja – ks. kuva alla. Pelkät trikoot eivät vielä ole oikeat pyöräilyhousut. Pyöräilyhousuihin pätee sama kuin esimerkiksi lukkopolkimiin: jos niitä kerran kokeilee, ei hevin enää aja ilman. Enemmän ajavalle kunnolliset pyöräilyhousut ovatkin välttämätön perusvaruste. Pyöräilyhousut puetaan aina alimmaksi ja ilman alushousuja – päälle lisätään tarpeen vaatiessa vaatekerroksia. Markkinoilla on myös pyöräilyalushousuja, joiden päälle voi pukea normaalit vaatteet. Jos erillisiä pyöräilyhousuja ei ole, niin vähintään kannattaa välttää hiertäviä väljiä tai paksusaumaisia vaatteita.

 

Pyöräilyhousujen pehmusteita. Vasemmanpuoleiset housut on tarkoitettu miehille ja oikeanpuoleiset naisille. Pyöräilypaita. Tuulenpitävä ajotakki. Huomaa heijastimet sekä hengittävät kankaat kyljissä.

 

Paidat ja takit

Myös pyöräilyn tarkoitetut paidat ja takit ovat ihonmyötäisiä. Tyypillisin materiaali on polyesteri. Kannattaa huomata, että pyöräilypaidoissa ja -takeissa taskut ovat yleensä selkäpuolella – normaalissa ajoasennossa etutaskujen käyttäminen on vaikeaa. Hyvässä pyöräilytakissa on yleensä valmiiksi heijastimia.

Kengät

Pyöräilyssä ihmisen elimistö toimii voimanlähteenä. Elimistön tuottama voima välittyy jalkojen kautta polkimiin ja niistä lopulta eteenpäin vieväksi liikkeeksi. Jalkineiden ja polkimien yhtymäkohta onkin pyöräilyssä yksi kriittinen piste. Voima pitäisi saada mahdollisimman tehokkaasti välitetyksi jaloista polkimiin – niinpä jalkineiden pitää olla riittävän jäykät. Tässä tarkoitusta varten suunnitellut pyöräilykengät ovat ehdottomasti parhaat. Pyöräilykenkien jäykkyys vaihtelee tarkoituksen mukaan: maantiekengät eivät taivu mihinkään, maasto-, spinning- ja sekakäyttöön tarkoitetut kengät taipuvat jonkun verran. Pyöräilykengissä on vielä sekin etu, että niiden pohjiin saa ruuvattua klossit, jotka ajaessa kiinnitetään polkimiin – tämä ratkaisu tehostaa ajamista ainakin kolmanneksen verran. Jopa pääseekin pyöräilijä vauhdikkaasti eteenpäin!

Käsineet

Vähintään maastossa ja kylminä vuodenaikoina laadukkaat pyöräilyyn suunnitellut käsineet ovat tärkeät. Toimivat käsineet ovat tuulenpitävät ja lämpimät, ja niillä saa tangon gripeistä kunnollisen otteen. Mahdollisen kaatumisen sattuessa käsineet suojaavat käsiä ja ranteita.

Päähineet

Fillaristi käyttää yleensä kypärää, joten päähineen on mahduttava kypärän alle. Kesällä paras päähine on huivi, talvella kommandopipo ja/tai ohut tuulenpitävä ajopipo.

Ajolasit

Pyöräilyyn suunnitellut ajolasit suojaavat silmiä viimalta ja liialta auringonpaisteelta.

Varavaatteet

Usein olosuhteet muuttuvat kesken pyörälenkin tai -retken: lämpötila laskee tai alkaa sataa vettä. Muuttuvia olosuhteita varten markkinoilla on näppäriä varavaatteita, jotka voi ottaa lenkille lähtiessä mukaan taskuun tai satulalaukkuun. Jos keli kylmenee, niin irtohihat voi kiinnittää lyhythihaisen paidan kaveriksi. Irtolahkeet on tarkoitettu käytettäväksi lyhytlahkeisten pyöräilyhousujen kanssa. Ohut mikrokuituinen ultrakevyt tuulenpitävä ja vettäsietävä liivi tai takki puolestaan antaa suojaa sateellakin.

Seuravaatevalikoimamme antaa hyvän kuvan pyöräilyyn tarkoitetuista vaatteista.

Turun Ladun  pyöräilypaidan voit tilata vasemmalla olevasta valikosta Pyöräilypaita.

 


 

PUKEUTUMINEN KESÄLLÄ

Kesällä pyöräilijän peruspukeutuminen voi olla seuraavanlainen:

  • ohuet keinokuituiset sukat sekä pyöräilykengät
  • pehmustetut pyöräilyhousut tai -shortsit
  • tuultapitävä ja ihonmyötäinen keinokuituinen paita
  • ohuet ajokäsineet
  • ajolasit
  • huivi ja kypärä.

Taskussa tai satulalaukussa varavaatteita, esimerkiksi irtolahkeet ja ultrakevyt takki.

PUKEUTUMINEN TALVELLA

Talvella pyöräilijän peruspukeutuminen voi olla seuraavanlainen:

  • lämpimät sukat ja (talvi)pyöräilykengät sekä mahdollisesti, kenkien lämpimyyden mukaan, kenkien päällä pyöräilyyn suunnitellut tuuli- ja lämpösuojat
  • pyöräily(alus)housut, päällä tarvittava määrä eristäviä pitkiä välihousuja ja päällimmäisenä tuulenpitävät kuorihousut
  • urheilualuspaita, päällä tarvittava määrä välikerrosvaatteita ja päällimmäisenä tuulenpitävä ajotakki
  • lämpimät ja tuulenpitävät Windstopper-, Gore-Tex- tai vastaavalla kalvolla varustetut käsineet
  • ajolasit
  • tuulta pitävä pipo ja/tai kommandohuppu sekä kypärä – tarvittaessa kypärän etuosan tuuletusaukot teipataan ilmastointiteipillä umpeen.

Taskussa tai satulalaukussa varavaatteita, esimerkiksi ultrakevyt takki.

Lähde: Jyväskylän polkupyöräseuran kotisivut.

webmaster
©2017 layout125 - suntuubi.com